Alku Suoritimme testin jäljittelemällä normaaleja käyttöolosuhteita. Hankimme oikeanlaista juustoa, kypsensimme perunat erikseen ja otimme pöytään muut tarpeelliset ruoka-aineet.

Älä kompastu johtoon!

Aluksi näytti siltä, että pistorasioista pöytään tulevat johdot saattaisivat aiheuttaa vaaratilanteita, kompastumisia tai grillien siirtymistä paikoiltaan. Mitään tämänkaltaista ei kuitenkaan tapahtunut. Hyvä vinkki on laittaa sähköjohto pöydänjalan ympärille solmuun vetosuojaksi. Tällöin jalan osuessa lattialla olevaan johtoon ei tapahdu ketjureaktiota, joka voisi vetää grillin lattialle tai pöydässä istuvan syliin. Tefalin isommissa grilleissä sähköjohto on irrotettavissa, mikä voi joskus pelastaa tällaisissa tilanteissa.
Puhdistimme parilalevyt ja pannut käyttöohjeiden mukaan miedolla astianpesuaineella ja esilämmitimme grillejä n. 10 minuuttia. Pyyhimme parilalevyjen pinnat ruokaöljyyn kastetulla talouspaperilla. Pihvien teko onnistui kaikilla grilleillä n. kymmenessä minuutissa. Pihvit oli kaupan lihatiskillä pyydetty leikattavaksi sentin levyisiksi, mutta käytännössä ne olivat vähän paksumpia. Samoin kalavaihtoehtona käytettyjen lohimedaljonkien oikea paksuus oli hieman hankala saavuttaa. Kala kypsyi kaikilla laitteilla 8-12 minuutissa. Parilalevyt ovat ohuita, niiden läpi tuleva lämpö on jotenkin "terävää", lämpö ei yllä paksumman lihakerroksen sisään kun uloin osa olisi jo kypsää. Tefalin Pierrade-mallissa on kivitaso, joka antaa mahdollisuuden paksumpien pihvien kypsentämiseen.
Testi Varaa aikaa seurusteluun

Täytyy kuitenkin muistaa raclette-aterian periaate. Ruuanlaiton kuuluu olla myös sopivan kevyttä, että energiaa jää seurusteluunkin. Ateriasta tulee silti tukeva, kun lautaselle laitetaan juustoa. Käytimme juustoina ranskalaista Morbieriä, itävaltalaista Schärdingeriä, sveitsiläistä raclette-juustoa sekä kotimaista kevytjuustoa. Aidot raclette-juustot ovat kunnolla rasvaisia ja saavat lämmitettäessä pintaansa mehevän kullanruskean sävyn. Ne myös pysyvät pitempään pehmeinä kuin vähärasvaisemmat korvikkeet.
Entä juomat?

Raclette-ohjeissa suositellaan ruokaviiniksi kevyttä valkoviiniä. Yleensä juustojen kanssa suositellaan punaviiniä. Ajattelimme suosituksen johtuvan juuston sulasta olomuodosta. Ristiriidan ratkaisi Alko Oy:n asiantuntija Pekka Olkkonen, joka antoi uskottavan selityksen. Alppimaat haluavat suosia oman maan viinejä. Hänen mukaansa racletteen sopii aivan hyvin myös kevyet, tammitynnyreissä kypsytetyt punaviinit, siinä missä kevyet valkoviinitkin.
Nordica Raclettegrilli, malli 6925
Nordican grilli on perusmalli. Siinä on kiinteä sähköjohto, erillistä virtakytkintä ei ole. Pannujen kädensijojen lämmöneristys toimii Nordicassa parhaiten. Tämän huomasimme käyttövirheen ansiosta. Laitoimme grillit esilämpenemään ja pannut oli tietysti laitettu laitteiden sisään. Helpoiten yksinään kuumenneet pannut saatiin Nordicasta pois. Muitten grillien pannujen kahvat olivat kiusallisen kuumia. Ruuanlaiton yhteydessä kuitenkaan minkään valmistajan kahvat eivät lämmenneet liikaa. Nordican alalevy on tasaisuutensa vuoksi helpoin puhdistettava. Parilalevyn puhdistus vaati kuitenkin muita enemmän hankaamista. Nordica
Nordican grilli oli myös ainoa, jota oli lähes mahdotonta nostaa kuumana. Kaikissa muissa oli jotain viileää pintaa tai kahvaa josta sai otteen polttamatta sormiaan. Kannattaa kuitenkin miettiä liikuttamisen tarvetta. Kaikkien grillien ohjeissa oli neuvo antaa grillin jäähtyä ennen siirtelyä. Grillin teho oli pieni, 850 wattia. Nordican pannujen kahvoissa oli kaikissa oma värinsä. Tämä antaa olettaa grillin olevan tarkoitettu kuudelle eri henkilölle. Nordican grilli taitaa kuitenkin olla liian pieni ainoaksi ruuanlaittovälineeksi kuuden hengen seurueelle. Kun tämän tietää, sen voi ottaa huomioon ja käyttää grilliä hyvänä apuvälineenä.
Petra Raclette + Grill RE 88 A
Saksalainen Petran grilli on kahdeksan pannun perhemalli. Laitteessa on virtakytkin, joka tuo hieman mukavuutta ruuanlaittoon. Lämpöä voi yrittää säädellä laittamalla grillin välillä hetkeksi pois päältä. Ei tarvitse ryömiä lattianraossa pistorasiaa etsien.

Parilalevy kuten pannutkin, ovat emaloituja. Lämmitetty ruoka tuntui tarttuvan niihin helpommin kuin teflon-pinnoitettuihin. Testiryhmä epäili kuitenkin emalipinnan olevan kestävämpää kuin teflon-pinnan. Asia selvinnee vuosien käytön jälkeen.
Petra Raclette
Laite on ovaalinmuotoinen. Sitä on helppo kuljettaa sylissä eikä siinä ole mitään teräviä kulmia. Pannujen kahvoja on aina kaksi samanväristä. Ruokailija voi valita itselleen tietyn värin ja näin tunnistaa oman annoksensa. Testiryhmällemme tämä ominaisuus ei kuitenkaan ollut erityisen tärkeä. Petran pannu oli ainoa, josta irtoisi kahva.

Käyttöohjeissa kuluttaja perehdytetään suomenkielellä hyvin raclette-ruuanlaittoon.
Tefal Tour de Fête Compact Raclette
Tefalin testatuista grilleistä pienin on varsinainen matkamalli. Pakkauksen mukana tulee käytännöllinen suojapussi kantamista ja säilytystä varten. Tällöin on muistettava puhdistaa laite huolellisesti käytön jälkeen etteivät ruuasta tulleet nesteet ja ruokaöljy pääse valumaan ympäri grilliä. Vaarana on rasvan ja nesteiden joutuminen kosketuksiin sähkövastusten kanssa laitetta pyöriteltäessä.

Pannut on tehty kolmesta osasta paremman lämmöneristyksen takia. Lämpöä siirtyi kuitenkin sormiin asti. Kahvat pysyivät tukevasti kiinni.
Tefal Tour de Fête
Laitteesta tai sen pakkauksesta ei löytynyt mitään tietoa pinnoitemateriaalista, todennäköisesti se on jonkinlaista teflonia.

Testin kahdesta pienitehoisimmasta laitteesta tämä Tefalin malli oli tehokkaampi. Asialle ei löytynyt muuta selitystä kuin lyhyempi lämpövastus, joka samalla teholla lämpenee kuumemmaksi.
Tefal Raclette Grill
Tefalin kahdeksan pannun grilli on iso ja tehokas. Muotoilussa pyritään antamaan mielikuva jämerästä pöydällä pidettävästä laitteesta. 1200 watin tehollaan se on testin toiseksi tehokkain. Grillissä riittää kapasiteettia isommankin porukan ruokkimiseen.

Parilalevy on asetettu kuumenemattomalle metallitangosta taivutetulle alustalle. Parilalevyt kuten pannutkin ovat pakkauksen mukaan tefal-pinnoitettuja. Rasva kärähtää helposti ellei sitä pyyhi heti pois. Ehkä laitevalmistajat olettavat lihan olevan niin hyvälaatuista ettei siitä tule liikaa mehua ulos.
Tefal
Tefalin suuremmissa laitteissa on neliön muotoiset pannut. Ne on helppo tyhjentää puulastalla. Ruoka ja juusto kyllä yleensä irtosi kaikkien valmistajien pannuista lopulta itsestään, ainakin jos odotteli hiukan.

Käyttöohjeessa kerrotaan ansiokkaasti raclette-perinteestä ja -ruuanlaitosta. Ruokareseptejäkin on mukana.
Tefal Maxi Pierrade-Raclette
Tefalin testatuista suurin on varustettu kivisellä parilalevyllä. Tämä tuo tiettyä vakautta ruuanlaittoon. Kivi säilyttää lämmön tasalaatuisena pitkään. Kivilevy on 15 milliä paksuna ohuen näköinen. Paksumpi kivi vaatisi enemmän tehoa lämmitysvastuksilta. Tällöin juuston sulatus tapahtuisi liian nopeasti ja huoneeseen siirtyisi liikaa lämpöä. Näin ohueen levyyn ei ole voinut kaivertaa laidalle nesteet keräävää uraa. Se olisi tarpeen, sillä joskus lihasta tullut liemi valui juustopannulle. No, vatsassahan kaikki menee kohta sekaisin. Pöytä kannattaa silti suojata. Tefal Pierrade
Teräslasta Kiveä kannattaa hoitaa kunnolla. Pakkaus sisältää käytännöllisen lastan, jolla kivestä lähtee kiinni palaneet ruoka-aineet. Valmistaja on ollut huolellinen grilliä suunnitellessaan. Jos laiminlyö käyttöohjeen, selviävät oikeat kiven käsittelyperiaatteet kiven alapuolelle painetuista kuvista. Kiveä ei saa upottaa veteen eikä pestä astianpesukoneessa. Käyttöohje kertoo myös etikkapitoisten ruokien pilaavan levyn.

Kivilevyllä varustetussa Tefal-grillissä on tehoa 150 wattia enemmän kuin samannäköisessä alumiinilevyllä varustetussa Tefal-grillissä.
Pierrade-grillin mukana tulee käytännöllinen lasta, jolla kiven puhdistus onnistuu.
 
Kivilevy Kaikkien muiden grillien pellistä puristetuissa parilalevyissä oli laidalla reuna estämässä ylivuodon. Parilalevyt teki mieli puhdistaa heti yhden annoksen valmistuttua. Silloin ne myös puhdistuivat helpoiten. Mikäli pääruuan lisäksi tekee myös jälkiruuan parilalevyllä, on puhdistus välttämätöntä. Olisi varmaan käytännöllistä omistaa useampi parilalevy eri tyyppisiä ruoka-aineita varten.

Yhdessäkään grillissä ei ollut termostaattia eikä lämpöä voinut säätää muuten kuin kytkemällä virran päälle ja pois. Tarkasta ruuanlaitosta pitävä arvostaisi näitä ominaisuuksia. Testiryhmä ei kuitenkaan pitänyt tätä kynnyskysymyksenä.
Kivilevyn kanssa kannattaa olla huolellinen, jos haluaa välttää ruoka-aineiden sekoittumisen ennen suuhun laittoa.  
Pannujen kokovertailu Pannut sopivat muuhunkin käyttöön

Pikkupannuilla voi lämmittää myös vihanneksia ja tehdä lämpimiä voileipiä. Pannujen koko tosin on pieni ja muoto joskus erikoisen monikulmainen. Juuston sulamisaste ja aikaansaatu väri on makuasia. Kaikilla grilleillä juuston sai ruskeaksi. Joku pitää sopivana ottaa juustopannun pois grillistä, kun väri oli vielä kirkkaan keltainen mutta päälle oli jo tullut hieman kuorta. Lautasella jäähdyttyään se tulee silloin sopivan rapeaksi. Joku toinen haluaa juustonsa ruskistuvan. Olkoon niin, makuasiat ovat mukavia keskustelunaiheita.
Pienimmässä raclette-grillissä on suurimmat pannut.
Ylhäällä vas. Nordica, oik. Petra.
Alhaalla vas. Tefal Tour de Fête,
oik. Tefalin isompien grilllien
pannut ovat samankokoisia.

Yleisiä käyttö- ja turvallisuusohjeita

Lue käyttöohjeet ja säilytä ne helposti saatavilla.Älä sijoita laitetta seinän tai lämmönlähteiden lähelle vaan pöydälle. Varmista, että laitteen ympärillä on riittävästi vapaata ilmatilaa. Laitteen ja pöydän väliin kannattaa laittaa jotain eristeeksi koska lämpö ja laitteesta valuvat ainekset voivat vahingoittaa pöytää. Älä koske laitteen kuumiin osiin. Älä peitä laitetta käytön aikana.

Valvo laitetta käytön aikana. Varmista, että liitosjohto ei kosketa mitään laitteen kuumaa osaa, eikä johto ulotu työskentelytason reunan yli. Laitetta, liitosjohtoa tai pistotulppaa ei saa upottaa veteen.

Kun lopetat laitteen käytön, irrota pistotulppa pistorasiasta. Älä liikuta laitetta kuumana.

Vaurioitunut laite tai laitteen osa on toimitettava laitteenvalmistajan hyväksymään huoltopisteeeseen.

Teksti ja kuvat Reino Laukkanen

ARTIKKELIN ALKUUN

Alppiruoka raclette lämmittää talvivatsaa

Lämmin juustoruoka on aika tuhtia, joten raclette sopii erityisesti talviaikaan syötäväksi. Ruoka on ihana illanistujaissyötävä, jonka valmisteluun kaikki syöjät osallistuvat. Ruoka ei kuormita kokkia keittiössä, mutta pieni esivalmistelu on paikallaan ennen vieraiden saapumista. Raclette on todellista pikaruuan vastakohtaa eli slow foodia, jossa seurustelu ja puuhailu on puoli ruokaa. Jokainen sulattelee omat suuhunpantavansa raclettepannussa. Maltti on paikallaan racletten syönnissä, juusto on täyttävää ja kylläinen olo tulee nopeasti –tai ähkyinen.

Raclettejuustoksi sopii parhaiten perinteinen sveitsiläinen raclettejuusto. Kannattaa kokeilla myös ranskalaista raclettejuustoa, siinä on aivan erilainen makuvivahde. Ranskalainen Morbiér-juusto, jossa on tumma tuhkaraita, sopii myös erinomaisesti sulateltavaksi.

Toki myös tutummat kermaiset murukolojuustot, mozzarellat ja vaikkapa feta sopivat myös. Sulaneen juuston päälle rouhitaan tuoretta mustapippuria myllystä, tämä on aivan must! Oman säväyksensä antaa sipaisu öljyyn murskattua valkosipulia sen ystäville. Juusto on myös syytä paloitella ennen tarjolle asettamista suurinpiirtein samankokoisiksi, puolen sentin vahvuisiksi viipaleiksi.

Sulatettavan juuston lisäksi tarvitaan kuorittuja keitettyjä perunoita, jauhoiset lajikkeet kuten Sabina, van Gogh ja Rosamunda sopivat tähän parhaiten.

Vaalea maalaisleipä kuuluu myös asiaan ja runsaat vihannekset. Kukka- ja parsakaalit kannattaa höyryttää ennen tarjolle tuomista. Tuoreet herkkusieniviipaleet sipulin kanssa freesattuina sointuvat erinomaisesti raclettejuuston makuun. Samoin keitetyt ja oliiviöljyllä ja rakuunalla ryyditetyt pikkuporkkanat sopivat. Pöytään varataan myös pieniä etikkaisia lisukkeita, kuten hillosipuleita ja pikkumaustekurkkuja.
Nordica Raclettepannun parilalla voikin sitten paistaa jo melkein mitä vain: pihvejä, lihasuikaleita, katkarapuja, kalaakin. Tai vaikkapa lapsivieraiden iloksi nauravia nakkeja! Pariloitaessa pitää huolehtia hyvästä tuuletuksesta, koska raclettepannua pidetään keskellä ruokapöytää syöjien keskellä, eikä kohdalla ole liesituuletinta käryä imemässä.

Myös kaikenlaiset vihannekset käyvät: poista tuoreista tomaateista kanta, tee siihen ristiviillokset, ripottele suolaa ja pippuria viillokseen ja kypsennä parilalla. Myös edellämainitut muut vihannekset voi kypsentää tai pitää kuumana parilalla, mutta niitä pitää muistaa käännellä puulastalla ahkerasti, etteivät ne pääse palamaan.
Jos käry käy liiaksi nenään, kannattaa esikypsentää kaikki oheissyötävä jo ennalta ja laittaa ne lämpenemään juuston sulatukseen tarkoitettuun pikkupannuun ja juustoviipale päälle. Suupala on valmis syötäväksi, kun juusto on sulanut kokonaan ja hieman ehkä ruskistunut –maun mukaan.

Lämpimien juustoruokien kanssa sopivat valkoviinit. Luontevaa on juoda ranskalaista alsassilaista viiniä, mutta eteläranskalainen chardonneykin käy.

Voit valmistaa pikkupannuissa myös lämpimiä, juustolla kuorrutettuja voileipiä:

Voitele pieni, vaalea maalaisleipäpala ranskalaisella sinapilla, päällystä se kinkkusuikaleilla tai salamiviipaleella. Päälle vielä tuhti juustoviipale lempijuustostasi, ja kuumenna herkkua pari minuuttia. Haukkaa vasta, kun juusto on hieman jäähtynyt ettet polta kitalakeasi!

Järkiruuankin teko raclettegrillissä onnistuu. Varaa leipäjuustoa, kuumenna sitä pikkupannuissa, kunnes se on hieman sulanut ja nauti lakka- tai vadelmahillon kanssa.

Teksti Johanna Nikunen
ARTIKKELIN ALKUUN

Historiaa

Raclette-sana tulee ranskan kielen sanasta racler, joka tarkoittaa raaputtamista. 1800-luvun lopulla karjapaimenet Sveitsin juustomaassa huomasivat nuotiotulillaan, kuinka kova juusto sulaa lämpimässä. Legendan mukaan Valais'n alueella syksyn kylmyydessä muuan mies laittoi veitsensä kärkeen palan juustoa ja lähestyi kuivuneista viiniköynnöksistä tehtyä räiskyvää nuotiota. Juuston päästessä kosketuksiin tulen kanssa huomattiin sen sulavan ja muuttuvan samalla rapeaksi ja kullan väriseksi. Mies raaputti hitaasti sulaa juustoa ja hänen teki mieli maistaa sitä. Maku olikin erinomainen. Hankalasti käsiteltävää, murenevaa maitojalostetta oli myös kätevämpää sipaista veitsellä leivän päälle sitä mukaa kun sulaminen edistyi.

Tapa yleistyi vähitellen kotioloihin sovellettuna. Oleellisena piirteenä säilyi spontaanisuus. Sula juusto piti hyödyntää heti ruuan ja leivän kanssa. Niinpä ruokapöydälle piti kehittää laitteisto juuston sulatukseen ja tästä ovat tämän päivän raclette-grillit kehittyneet. Koska kyseessä on perinneruoka, on olemassa sääntöjä miten toimia ja miten ei. Toisaalta raclette on periaatteeltaan samanlaista kuin hiukan etelämpää kotoisin oleva pizza. Kukin tekee siitä omanlaisensa. Molemmissa voi vaikka hyödyntää hieman vanhaksi menneitä ruokatarvikkeitaan.

Teksti ja kuvat: Reino Laukkanen

TESTITAULUKKOON

ARTIKKELIN ALKUUN